Maailman kasvisruokapäivä sopii ayurvedasta kiinnostuneelle
Maailman kasvisruokapäivä 1.10. Kasvisruokavalion, marjojen, hedelmien ja juuresten ystävien määrä kasvaa kaiken aikaa. Toisilla syinä ovat terveysperusteiset valinnat ja parempi elämänlaatu, toisilla tavoitteet ovat eettiset ja liittyvät enemmän arvomaailmaan. Syynä voi olla myös ekologiset ja eläinsuojelulliset perusteet.
Kasvipohjaiseen ruokavalioon siirtyminen vaatii jonkin verran paneutumista ja tiedonkeruuta, jotta ruoasta tulisi paitsi herkullista, myös ravitsevaa. Ayurvedassa suositaan kasvisruokavaliota.
Ei riitä, että jättää vain lihan pois ja jatkaa muuten vanhoilla tavoilla; tarvitaan syvempää ymmärrystä. Tiedon rooli korostuu erityisesti silloin, kun muutamme vakiintuneita ruokailutottumuksiamme.
Huolellisesti suunnitellut muutokset tuottavat usein nopeasti tuloksia, ja mikä parasta, ne ovat pitkäkestoisia. Tämä voi luoda motivaatiota edetä kohti entistä terveellisempiä valintoja.
Kun opit kasvipohjaisten raaka-aineiden monipuolisuudesta ja terveellisyydestä, pystyt tekemään tietoisempia ja onnistuneempia päätöksiä keittiössä.
Kasvisruokavalion terveyshyödyt:
Kasvisten terveysvaikutuksia ei enää kyseenalaisteta. Monet ravitsemustieteelliset tutkimukset ovat osoittaneet, että ruokavalio, joka sisältää runsaasti kasviksia tai koostuu niistä kokonaan, on yksi terveellisimmistä tavoista syödä.
Lisäksi se voi vähentää riskiä sairastua moniin länsimaisiin elintapasairauksiin.
Kasvisruokavaliota noudattavat ihmiset hallitsevat usein painonsa helpommin, ja tutkimukset osoittavat, että kasvissyöjien riski ylipainoon on puolet pienempi kuin sekaruokavaliota syövien.
Emme vielä edes täysin tiedä kaikkia kasvisten tuomia terveyshyötyjä, mutta on selvää, että ne ovat erinomainen valinta hyvinvointisi tueksi.
Itse olen sekasyöjä, mutta monesti valitsen mieluummin kasvisvaihtoehdon.
Oma kasvisruokasuosikkini on tulinen kasvissosekeitto.